Kirjoitin eilen tänne pitkän tekstin, mutta tabletillani on ilmeisesti jotain tätä sivustoa vastaan. No, yritän nyt muistella edes osan siitä jorinasta uudelleen.

Eilen oli aivan mahtava päivä! Oltiin tytön kanssa kahdestaan kun mies teki pitkää päivää töissä. Olin niin tyyni ja seesteinen koko päivän, eikä mikään voinut ärsyttää minua. Ei edes eteisen lattialla pyörivä hiekkakasa. Jaksoin leikittää tyttöä kun meinasi hermostua, en menettänyt kärsivällisyyttäni syöttäessä, vaikka neitiä tuntui pöydänkulman jyystäminen viehättävä  enemmän kuin ruoka. Pidin sylissä, pussailin, kutittelin ja olin todella onnellinen pienestäni. Tyttökin oli hyvällä tuulella. Söi hyvin (ollut ongelmia syömisen kanssa), harjoitteli ryömimistä mutta rauhoittui nopeasti, leikki rauhassa lattialla ja katseli Naperoa tytyväisenä. Olin niin flowssa!

Kunnes kello käy viisi ja on aika tehdä ruokaa. Neiti alkaa väsähtää ja ruoka-aikakin on mennyt jo ohi. Siinä on hella täynnä kiehuvia kattiloita ja tyttö huutaa syöttötuolissa ja hakkaa pöydänkulmaa. Tietysti se on myös päivä, jolloin päätin tehdä itse soseen tytölle. Yritin saada nopeasti tytölle ruokaa, muussata perunat ja porkkanat. Eihän siitä mitään tullut. Oli porkkanat pitkin lattiaa ja perunan palasia tapetilla. Sose jäi liian paksuksi ja ehti jäähtyä. Yritin lämittää sosetta mikrossa rauhoitella tyttöä, lauloin lauluja ja söin omat pottuni kokonaisina jotta saisin edes jotakin lämpimänä omaan suuhuni. Lopulta luovutun ja tein tytölle maitopullon ja nappasin vauvan mukaani makuuhuoneeseen ja nukkumaan.

Tai niin minä luulin. Eihän neiti halunnut asettua. Ja mitä tekee neiti kun menen antamaan tutin ja rauhoittelemaan unille? Pikku pirulainen nauraa päin namaa! Ähäkutti, eipäs nukukaan. Onneksi mies tuli silloin kotiin. Söi oman ruokansa ja otti mukelon seuraansa, jotta minä sain soseutettua loput ruuat soseiksi jääkaappiin ja pakkaseen.

Kyllä ärsytti! Minun hieno flowni.... Ja vielä enemmän ärsytti, kun en voinut edes ketään muuta syyttää. Mitäs odotin liian kauan ja annoin tytön väsähtää. Oma vikani, että hikoilin kuumassa keittiössä kaaoksen keskellä.

No, iltapesujen aika. Vaihdetaan vaatteet tytölle, harjaillaan hampaita (eli pureskellaan harjaa niillä kahdella pienellä hampaalla) ja harjataan hiukset. Sitten isin viereen sohvalle makaamaan ja odottamaan että äiti käy lämmittämässä iltapullon. Takaisin tullessani tyttö kampeaa miehen sylistä omaani ja painaa päänsä rinnalleni. Eihän siinä voi kuin heltyä ♡ Minun pienokaiseni.

Tytön nukuttua jaksoinkin sitten kahvakuulailla, vaikka ensin tuntui että jätän kyllä väliin (taas). Kyllästyttää olla läski. Kaikki vaatteet ovat pieniä. Tänäänkin pukeuduin hameeseen, joka mahtuu kyllä päälle, muttei laskeudu yhtä alas kuin "normaalisti" eli ennen raskautta. Autoon tyttöä laittaessa sitten pyllistelin kaupan pihassa vilautellen pakaroitani koko kylälle. Jee jee.  Tahdon päästä vihdoin ja viimein eroon liikakiloistani. Tahdon jaksaa juosta tyttäreni perässä nurmikolla, tahdon remuta ja pyöriä lattialla, rakentaa majan ja kömpiä sinne lapseni kanssa. Tahdon olla hauska äiti. En sellainen, joka istuu leikkipuiston reunalla luuri kädessä. Se on kuulkaas surullinen näky. Lapsi on lapsi vain hetken, nauttikaa siitä ajasta! Puhelinta joutaa läräämään lapsen nukkuessa, tai sitten kun huomaamattasi vauvastasi on kasvanut teini ja odottelet häntä kotiin iltariennoista.

Älylaite siis syrjään ja kiivetkää sinne liukumäen huipulle kilpaa lapsenne kanssa. Ihan vain pieneksi hetkeksi, astukaa lapsen saappaisiin.

Rakkaudella M