Niin se vuosi vaihtui. 2016. Mitenkähän kauan menee tänä vuonna ennenkuin tuo kutonen tulee luonnostaan?

Viime vuonna tämän tyttösen elämä mullistui kertaheitolla, kun alkuvuodesta sain pienen Hehkuni syliini. Tiedättehän kun sanotaan, että odottava äiti oikein hehkuu? Minä en hehkunut. Olin valtava, turvonnut kävelevä ilmavaiva. Loppuraskaudesta ennestäänkin selkävaivaisen ei kannattanutkaan kuvitella lenkkeilyä. Seisoin päivässä 4-8 tuntia töissä ja sitten neuvolassa toitotetaan, että pitäisi liikkua. Kun ei pysty. Ei siinä kovin hehkuvalta tuntunut. Onneksi se Hehku kuitenkin löytyi 21 tunnin kitumisen jälkeen. Reilut 3700 grammaa se painoi, oli limainen ja parkuva. Silti maailman ihanin.

Paljon on vuoteen mahtunut ihmetystä, iloa ja rakkautta. Koko ajan muuttuvaa arkea. Pelkoa, että teen väärin. Helpotusta kun siitä sittenkin selvittiin. Ja taas pelkoa seuraavan uuden tilanteen myötä. Joskus on tuntunut, että ei tästä mitään tule, en minä ansaitse tuota pientä, kun en minä osaa. Pilaan sen kuitenkin. Ja joskus siltä, että eikö se voisi jo olla hiljaa tai mennä pois. Muualle hetkeksi. Vaan enimmäkseen sitä rakkautta, myös niissä ei niin mukavissa hetkissä.

Kuluneen vuoden aikana olen käynyt läpi niin paljon eri tunteita koskien ihan kaikkea. Välillä on tuntunut, että en ole hyvä, että olen huono, koska olen edelleen lihava, koska en edelleenkään jaksaisi tytön yöheräilyä, koska en saa joka päivä kotia siivottua.

Mutta päälimmäisenä on kuitenkin ehkä se armeliaisuus itseäni kohtaan. Ei tarvitse olla täydellinen. Jos ei jaksa, ei tarvitse. Jos olen valvonut tytön kanssa suuren osan yöstä, ei välttämättä tarvitse puunata kotia. Saa olla vähän sotkuista. Saa olla laiskojakin päiviä.

Kyllä mä kelpaan tämmöisenä.

 

Tälle vuodelle en tehnyt lupauksia. En niitä pidä kuitenkaan. Tälle vuodelle on miljoonia ideoita, suunnitelmia ja ajatuksia. Keskityn niihin ja toteutan sitä mukaa kun aikaa tulee. Osa on heti tehtäviä, osa pikkuhiljaa. Osa vasta kaukana tulevaisuudessa. Mutta olen täynnä motivaatiota niiden toteuttamiseen.

Uusi vuosi, uudet kujeet!

 

Rakkaudella M