1972925_10202880648488843_434181517_o.jp

Joku kaamos menossa. Mikään ei huvita, eikä mitään oikein jaksaisi. Koti on ollut kuin kaatopaikka viimeisimmän viikon (tänään mies sitten teki pikasiivouksen) ja itku on herkässä. Eilen takerruin kaikkeen miehen sanomaan ja loukkaannuin tuon tuosta. Väsyttää koko ajan, mutta iltaisin ei uni tule.

Stressaa ja ahdistaa.

Raivostuttavaa!

Muutenkin välillä tuntuu turtuvan tähän arkeen. Päivästä toiseen mennään samalla kaavalla. Toki se kaava pyörii ihanan tyttäremme ympärillä. Mutta jotain vaihtelua olisi saatava.

Töihin paluu ei innosta, koska ei ole se oma juttu. Irtisanoutuakaan ei uskalla tässä tilanteessa, jos sitä uutta työtä ei sitten löydykään. Opiskelua voisi jatkaa, mutta rahatilanne... Mies hakee kevään yhteyshaussa parantaakseen mahdollisuuttaan työllistyä. En uskalla mennä siihen, että molemmat ollaan opiskelijoita tuilla. Ne kun ei todellakaan liian suuret ole, vaikka joku aina lööpeissä sitä mieltä onkin.

Muutto kuumottaa koko ajan enemmän. Ja nimenomaan jonnekin muualle. Mutta katsotaan nyt miehen kouluunpääsy ensin. Ja muutenkin miehen kanssa on ihan mahdoton puhua asiasta. Hän kun ei osaa sanoa, missä tahtoisi asua. Koko ajan vaihtuu. Yritä siinä sitten tehdä suunnitelmia ja käytännön järjestelyjä. Huoh. Ei auta kuin toivoa, että opiskelupaikka irtoaa ja sehän sen paikkakunnankin pitkälti määrää. Jos mies saa opiskelupaikan täältä, niin tuskin muutetaan ennen kuin on tyttö saatava omaan huoneeseen.

Kotona yritän harrastaa, minkä nyt tytöltä saan. Varaa ei ole mennä kursseille, joten on tyydyttävä niihin ns. ilmaisiin. Liikunta, lukeminen, piirtäminen jne. Harmikseni inspiraatio sattuu usein samalle aikaa kun tytön hereilläolo. Harvoin näin päiväuniaikaan tekee mieli tehdä muuta kuin vain olla.

Ja nyt muutenkin on tämä käsittämätön, jatkuva, turruttava tylsyyn. Tylsä elämä.

Vaihtelua, kiitos!

 

Rakkaudella M