Selailin ja tuhosin vanhoja päiväkirjoja. Olihan tuo aikamoista luettavaa.

Siellä menneisyyden minä vuonna 2012 valittelee, kuinka on läski. Painaa jopa 63kg. Ja vaatteet ei muka istu. Voi menneisyyden minä, kunpa vain olisit tiennyt!

Vuodet sen verran kerryttäneet kiloja, että nythän sitä antaisi mitä vain siitä vartalosta. Joka ei silloin haihattelijalle kelvannut. Nyt tehdään kovasti töitä sen eteen, että vaaka näyttäisi noita lukemia. Olisi se normaalipaino aika hieno juttu! Vaikka painoindeksi onkin jo vanha juttu, eikä kerro koko totuutta.

Tänään olen miettinyt paljon omaa suhtautumista vartalooni. Ei kai sitä koskaan osaa olla tyytyväinen. 18 vuotiaana painoin reilut 60 kiloa ja en osannut arvostaa kehoani. Tänään painan lähes 10 kiloa enemmän ja olen paljon tyytyväisempi. Tai ainakin tahdon olla. Paljon on tehtävää itsensä hyväksymisen eteen.

Minulla onkin sopimus itseni kanssa. Solmin sen heti, kun mies piti minulle puhuttelun aiheesta "Kuinka puhun itsestäni lapseni kuullen?" En siis sano itsestäni rumaa sanaa enää ikinä, jos se voi päätyä tyttäreni korviin. On korkea aika opetella olemaan se nainen, jollaisena tahdon lapseni minut näkevän.

Menneisyyden minä vs. tämänpäivän minä.

Valitsen nykyisen. Koska tähän on kovaa tietä tultu. Näkyköön se sitten vaikka vararenkaana vyötäröllä.


20160123_163814.jpg


Rakkaudella M