Siskon kanssa sovittiin aloittavamme lenkkeilyn ja vähän taas ruokaremonttia. Vähintään kahdesti viikossa lenkkeilyä ja joka toinen päivä ilman herkkuja. Vähintään. Kuulostaa helpolta, vaan meille ei ole. Tai minulle. Sisko on ahkerasti lenkkeillyt ilman minuakin ja pitänyt kiinni herkuttomista päivistä. Minä sen sijaan....

Lenkillä kävin viimeksi maanantaina. Silloin kun aloitettiin projekti. Muina päivinä on ollut muka liian kylmää, tuulista, kiireistä tai mitä milloinkin. Joka ilta ajattelen, että huomenna jumppaan. Huomenna lenkkeilen. Huomenna sitä, huomenna tätä. Ja herkuttomuus! Köh. Eilen olisi ollut herkuton päivä. Ostin ison pussin karkkia. Ja söin kaiken yksin! Yöllä makasin pahoinvoivana ja hikoillen sängyssä. Heräsin oksetukseen ja siihen järkyttävään hikoiluun. Hyi! Ei tee enää herkkuja mieli ei. Saipa taas muistutuksen siitä, mitä se tekee. Pitäisi siitä vierottautua kunnolla ihan terveydenkin vuoksi. Suvussa sokeritautia ja itsellä ylipainoa. Ei huvita itseään pistelemään alkaa. Joten sai nyt tosissaan olla siinä.

Välillä kroppa muistuttaa miksi yritän laihduttaa. Liikaa keskittyy siihen, miten makkarat tursuaa housun vyötäröltä. Siihen, miten kolmen vuoden takainen lempi hamonen ei mahdu päälle. Ja aivan liian vähän siihen, kuinka tahtoo olla terve ihminen ja osallistuva äiti lapselleen.

Eli nyt alkoi taas tämän mamman projekti kulkea! Ei enää tekosyitä. Nyt vain eteenpäin sellaisilla muutoksilla, joita voin noudattaa loppuikäni. Aika opetella sellaiset elämäntavat, jotka tahdon lapsilleni opettaa.

Noin. Nyt kun ripittäytyminen on tehty, on hyvä jatkaa positiivisella asenteella.

 

Rakkaudella M