Puutteellinen ihminen. Ihminen vielä säröillä. Teipillä korjattu ihminen.

Isä kuoli kun olin 14. Ehkä tapaturma. Ehkä itsemurha. Ehkä keho väsyi sairauden alla. Ei voi varmaksi tietää.

Äiti maksoi yhteisen hautapaikan, varmisti paikkansa isän vierellä. Vähän tekopyhää.

Äiti tarttui lasiseen laulukirjaan. Etsi lohtua pullon pohjalta. Ei se taida vieläkään sieltä löytyä.

"Oonko minä sinun mielestä syyllinen iskän kuolemaan?" äiti kysyi. Olin 17. Tarviiko edes miettiä, mihin em. syyhyn äiti uskoo isän lähteneen?

"Syytän sinua siitä, että nähtiin lopussa sinun miesystävää ennemmän kuin iskää. Mutta ei iskän kuolema oo sinun syytä." Ei se ole kenenkään. Päätöksen teki lopulta isä itse. Kai se oli helpompaa kuin jatkaa.

Äidin kanssa kipinät lenteli. Sanottiin pahasti. Pahemmin kuin omalle tyttärelle tai äidille pitäisi koskaan sanoa. Huudettiin puolin ja toisin niin, että pitäjä raikasi. Kaikki tiesi miten meillä menee. Kukaan ei vain tehnyt mitään. Ei näyttänyt, että tiesi. Kerran kaksi sain äidin kämmenestä. Kerran kämmenestä, kerran nyrkistä. En kanna kaunaa. Pyysi anteeksi. Säikähti kai itse enemmän.

Turhaan äiti olisi Vuoden äiti -palkintoa odottanut. Mutta kai se teki mitä siinä tilanteessa osasi. Alkoholismi on sairaus. Eikä kukaan toinen voi katkaista sitä kierrettä. Itsestä sen pitää lähteä. Ja aina se ei lähde.

Siskojen kanssa ollaan joskus kännissä puhuttu. Eihän meillä selvinpäin näistä puhuta.

Ollaan kai kaikki vähän rikki. Jokainen omalla tavallaan. Voiko niistä lähtökohdista ihan ehjiä ihmisiä tullakaan?

Kuullostaa pahalta kun sen asettelee noin, kaiken peräkkäin. Ihan hyvä lapsuus meillä oli. Ainakin meillä vanhemmilla, jotka ehdittiin teini-ikään ennen kaikkea tuota.

Käytiin äidin kanssa hiihtämässä. Isän, äidin ja pikkusisarusten kanssa hankiaisilla naapurin pellolla laskemassa mäkeä. Uimarannalla ja makkaranpaistossa. Joka kesä reissussa ympäri Suomen. Katsottiin isän kanssa yöllä länkkäreitä, tehtiin isän avustuksella verstaalla puutöitä, lintsattiin koulusta, vakoiltiin siskon ja kavereiden kanssa isosiskon juhlia, maalatiiin ulkona suuria kiviä. Rikkaita ei oltu, mutta kaikki tarvittava saatiin.

Onhan ne ongelmat. Niin kai ne kaikilla. Mutta ei ne loppujen lopuksi mitään erikoisia ongelmia olekaan. Sellaisia ihan tavallisia. Tavallisten ihmisten tavallisia ongelmia. Tavallisten epätäydellisten ihmisten tavallisia epätäydellisiä ongelmia. Eihän täydellisiä ihmisiä olekaan.

Paitsi hallituksessa.