Voihan väsymys. Ja arjen toistuvuus. Päivät ovat olleet liiankin samankaltaisia, eikä missään tule käytyä. Hyvä että ulos hiekkalaatikolle jaksan neitokaisen pukea ja kiikuttaa. Mies tehnyt tämän viikon iltavuoroa, sekin vaikuttaa. Ollaan tytön kanssa iso osa päivästä kahdestaan ja miehen tultua kotiin ei enää oikein ehdi tehdä yhdessä mitään. Ensi viikolla taas normivuorot, jospa olisi itselläkin enemmän energiaa. Viimeisin viikko on muutamaa aurinkoista välipäivää lukuunottamatta ollut pilvistä ja sateista. Mies totesikin yksi iltapäivä valitettuani väsymystä, että kyllä minä piristyn kunhan tämä matalapaine väistyy. Tottahan se on. Tämä sää vaikuttaa niin paljon omaan energiatasoon. Tyttö on siinä suhteessa samanlainen. On paljon pirteämpi ja paremmalla tuulella aurinkoisella säällä. Nyt täällä on kaksi väsynyttä känkkäränkkää.

IMG_20160511_152645.jpg

Asuntoja ei tunnu olevan vapaana. Valehtelen. Onhan niitä vaikka kuinka paljon, mutta ei meidän tarpeitamme vastaavaa. Parikin tarjousta tullut, mutta molemmat hissittömistä kerrostaloista. Tahdon rivitaloon! Tai paritaloon. Oman pienen pihan joka tapauksessa. Luulin, että meillä olisi kesän alkuun uusi koti syksyksi tiedossa. Luulin väärin.

Voisin tietysti käyttää tämän odotteluajan hyödyksi ja alkaa jo nyt karsia tavaroitamme. Pikkuhiljaa myydä nettikirppareilla. Kaikkea tätä turhaa roinaa en todellakaan raahaa uuteen asuntoon! Milloin se asunto sitten vastaan tuleekaan. Jos ennen talvea päästään muuttamaan, olen tyytyväinen.

On tässä arjen keskellä onneksi pieniä asioita, joita odottaa. Sunnuntaina miehen mummolle valmiiseen ruokapöytään. Ihanaa! Siellä on aina tarjolla vatsan täydeltä herkullisia ruokia ja kahvipöydässä monensortin pullaa, keksiä ja kakkua. Saa taas paastota sunnuntaiaamun. Heh.

Kesäkuun alussa sitten miehen serkun valmistujaiset. Ihan mukavaa vaihtelua arkeen sekin. Pääsee käymään jossakin.

Niin ja ensi viikko ja viikonloppu! Mutta siitä enemmän myöhemmin ;)

Ja on tässä arjen keskellä pieniä asioita, jotka tekevät päivästä ikimuistoisen. Tyttö lähti kävelemään ♡ Tai no, ensimmäiset askeleet otti viime viikolla. Miehen kanssa. Minun kädestäni pitää tiukasti kiinni. Ei toinen enää tukea tarvitsisi, ei vain uskallus vielä riitä mennä yksin. Eilen käveli jo hyvän matkan yksikseen kun ei huomannut minun katselevan. Sitten hoksasi vilkaista olkansa yli ja jalat ei kummasti enää kantaneetkaan. Hupsu pieni. Ramppikuume taisi iskeä. Ulkona tietysti toinen asia kun maa epätasainen. Mutta sisällä menisi jo selkeesti hyvin yksikseenkin.

IMG_20160513_124516.jpg

IMG_20160514_154337.jpg

Lisää tällaisia päiviä, kiitos!


Rakkaudella M