IMG_20160505_220455.jpg

Nyt on läheisimmät ihmiset asiasta infottu, eli voin sen tännekin kertoa.

Kuun alussa tein positiivisen testin hyyyyvin haalealla viivalla. Seuraavana aamuna tein sitten toisen, vielä haaleammalla. Muutaman päivän päästä vielä digitaalisen, ja pakko kai se oli uskoa. Ensimmäiseksi kerroin miehen siskolle. Hän teki samana päivänä testin (negatiivisen ja seuraavana positiivisen) ja jollekin oli pakko päästä heti kertomaan. Miehelle tahdoin kertoa kasvotusten. Kerroinkin miehen tultua töistä ja istuessamme ruokapöydässä. Luettelin päivän tapahtumia normaaliin tapaan: "Tyttö nukkui kahdet päiväunet, oltiin pitkään ulkona, kävästiin kaupassa, oltiin lisää hiekkalaatikolla ja tein positiivisen raskaustestin." Kyllähän siinä meinasi miehellä mennä lihapullat henkeen.

Seuraavaksi kerroin kahdelle lähimmälle siskolleni. Vappuna kerroin heille, että ollaan miehen kanssa puhuttu että toinen saa tulla sitten kun tulee. Seuraavalla viikolla laitoin viestiä, että on tulossa jo! Pikkusisko oli kuulema jo arvannut että näin käy tälläkin kertaa. Sama homma nimittäin esikoisen kanssa. Lupa annettu, mutta ei kuulu. Kunnes sitten ryyppyillan jälkeen teen testin ja aha, tulossa on!

Mies kertoi parille kaverilleen ja nyt minäkin sain parhaille ystävilleni kerrottua. Miehen isäkin tietää, mutta muut sukulaiset saavat kuulla vasta ensimmäisen kolmanneksen ohitettuamme. Samoihin aikoihin pääsemme ensimmäiseen ultraan. Jos siellä on kaikki hyvin ja ötökkä mukana matkassa, kerromme muillekin. Siihen asti pitäisi malttaa olla hiljaa.

Vaikea tätä on vielä käsittää. Lupa annettiin tulla, mutta emmehän me uskoneet sen tärppäävän ekasta! Olimme varmoja, että ainakin syksyyn menee, ellei pidemmällekin. Vaan ei. Jos hyvin käy, meillä on tammikuussa pieni tuhisija. Ei oikein osaa vielä iloitakaan kunnolla. Ollaan kuitenkin vielä niin pienillä viikoilla, mitä tahansa voi käydä.

Jotenkin hassua, että myös miehen sisko odottaa lasta samoilla viikoilla kuin me. Hänellä on laskettu kaksi viikkoa omani jälkeen. Nauroimme, että koska hänen kaikki kolme poikaansa ovat tulleet kaksi viikkoa etuajassa, olemme yhtäaikaa osastolla. Toivotaan, että molemmat sinne asti pääsemme ja saamme terveet pienokaiset.

Osa minusta on ihan varma, että kun vihdoin ultraan päästään, meille sanotaan ettei siellä mitään ole. Että ne testit ovat olleet jotain sunnuntai kappaleita ja näyttävät plussaa pelkästä vedestäkin. Tai että loinen on kiinnittynyt väärään paikkaan. Tai että kasvu on pysähtynyt jo viikoilla vaikka viisi. Vaikka oireet kertovatkin aivan muuta.


Rakkaudella M