IMG_20160508_121616.jpg

Sinne se äitienpäivä taas meni. Toinen, minkä olen itse äitinä viettänyt.

Aamulla tyttö nukkui melkein kahdeksaan, ihan kuin olisi tiennyt, että on jotenkin erikoinen päivä. Nostin kainaloon pötköttelemään ja siinä hyväntuulisena tyttö hassutteli ja kutitteli. Kutittelin takaisin, tietenkin. Ihanaa herätä lapsen nauruun. Noustiin kuitenkin ennen miestä, joka unohti edes onnitella minua. Hmph. Kakkua en saanut, mutta jäätelöä syötiin yhdessä. Ihan liikaa, kuikas muuten. Oltiin eilen pitkään hiekkalaatikolla. Se on lähes jokapäiväiväistä puuhaa. Tyttö tykkää. Ja mikäpäs tuolla aurinonpaisteessa on itselläkään ollessa. Ihanaa kun on lämmin! Niin paljon helpompaa lähteä muksun kanssa ulos, kun riittää yksi vaatekerta.

Viime aikoina on ollut kauhea luopumisen tuska, vauvasta nimittäin. Olen nyt tajunnut, ettei minun pieni ole enää vauva, vaan paljon touhuava taapero. Tahtoo tehdä asiat itse ja auttaa minua kotitöissä. Astianpesukoneen alatasolta nostaa lautaset yksitellen minulle ja lopuksi tahtoo auttaa sulkemaan koneen luukun. Pyykit auttaa ripustamaan, eli nostelee minulle telineeltä tiputtelemani vaatteet ja minä ne sitten ripustan. Puhtaista pyykeistä saa viedä sukat koriin sillä välin, kun minä viikkaan kaappeihin muut. Aamupuurot saan keitettyä parhaiten, kun annan tytölle pöydälle oman kattilan ja kapustan, jolla neiti sitten itse "keittelee" puurot. Pöydän tahtoo itse pyyhkiä ruokailun jälkeen. Ja jos ruokailun aikana tulee sotku, tai jos ruokaa tippuu paidalle, pyytää omalla tavallaan paperia ja pyyhkii itse sotkun pois. Tai siis yrittää, yleensä tuloksena on vain enemmän sotkua. Nyt istuu mummolta (ainakin tavallaan) saamassaan tuolissa katsomassa Teletappeja. Pieni lasten nojatuoli, johon tyttö on ihan rakastunut. Onhan se suloinen näky.

On aivan mahtavaa seurata, kun lapsi oppii uutta ja innostuu niin täysin uudesta taidostaan. Nyt meillä opittiin seisomaan ilman tukea, ja sängyllä pääsee itse seisomaankin. Voi sitä pienen ihmisen riemua! Tykkään myös, kun on helpompi liikkua taaperon kuin vauvan kanssa. On helpompi kyläillä, käydä ulkona syömässä tai muuten vain kaupungilla katselemassa, ulkoilusta puhumattakaan.

Mutta välillä kaipaa sitä pientä nyyttiä, joka kainalossa otettiin yhteiset päiväunet. Tai joka nukahti maidon jälkeen syliin, ja josta ei saanut silmiään irti.

Vauvoista puheen ollen, tuntuu että lähipiiri on oikein urakalla päättänyt ryhtyä vauvoja tehtailemaan! Kauheasti vauvauutisia viime aikoina. Eikä siinä mitään, vauvat ovat ihania. Ihania pieniä huutavia räkänokkia, jotka valuttavat eritettä joka reiästä. Täytyy ehkä seuraavista rahoista käydä ostamassa kaupan vauvalankavarasto tyhjäksi. Hirveä hinku neuloa ja virkkailla kaikkea ihanaa pientä ja hempeää ja söpöä. Paljon on nyt netissä vastaan tullut ohjeita, joita on ihan pakko päästä kokeilemaan, ja joihin oma "vauvani" on jo liian iso. No, onneksi on niitä vauvoja tulossa :D