On olemassa kaksi minää.

Minä, joka huolehtii muista ja itkee salaa suihkussa. Joka rakastaa olla kotona ja nauttii hiljaisuudesta. Joka usein on hiljaa ja hymyilee. Joka ei tiedä mitään kauniimpaa, kuin oman lapsen hymy. 

Sitten on Minä, joka tahtoo juoda liikaa, heilua holtittomasti ja karjua ääneen. Joka tahtoo tanssia pikkutunneille, suudella tuntematonta ja juosta laiturilta alasti järveen.

Näillä sanoilla aloitin blogin melkein kaksi vuotta sitten tässä samassa osoitteessa, Ja pienien tietoteknisten ongelmien jälkeen päädyin tänne taas! Kiitos siitä kuuluu tuolle kaksi vuotiaalle, joka onnistui poistamaan uuden blogini. Kyllä, kokonaan, lopullisesti. Älkää kysykö, kuinka hän siihen pystyi. 

Joka tapauksessa nuo sanat pätee edelleen. 

Niillä onkin hyvä aloittaa taas.